PERINTEISTÄ KIINALAISTA LÄÄKETIEDETTÄ
Akupunktiota, ja muita perinteisen kiinalaisen lääketieteen hoitoja Lempäälän Kuljussa.
Asiakaspalautteita:
"Pitkään jatkuneiden kipujen vuoksi päädyin kokeilemaan akupunktiota viime syksynä. Olen äärimmäisen piikkikammoinen joten jännitti, mutta ei ollutkaan niin paha mitä olin ajatellut. Oli hämmästyttävää miten jo ensimmäisellä kerralla sai kaikki kivut pois. Säännöllisesti käytynä stressi helpotti ja mieliala nousi, asentoni suoristui (kallistuin oikealle), kipukohta paikantui. Hoito ei ollut vain särky kohtaan vaan kokonais valtainen helpotus mm. kotivinkkejä. Kipu syö meitä myös henkisesti ja siihen auttaa ihminen joka kuuntelee ja auttaa selvittämään mistä kivut syntyy."
- Tea
''Oikeasti kiinnostunut asiakkaan avuntarpeesta ja pyrkii helpottamaan oireita mahdollisimman paljon. Helposti lähestyttävä ja lämmin persoona.''
- Sanni V.
"Emeliinan akupunktio on ollut erittäin positiivinen yllätys. En lähtenyt hakemaan apua mihinkään varsinaiseen kipuun, vaan ihan yleiseen hyvinvointiin. Toki matkan varrella on erilaisia kiputiloja onnistuneesti hoidettu enemmän ja vähemmän. Emeliina käyttää huomattavasti erilaista tekniikkaa neulojen kanssa, mitä olin aikaisemmin kokenut. Tuo ei missään nimessä ole huono asia, vaan olen kokenut, että hoito on erittäin tehokasta ja loppupeleissä aika miellyttävääkin. Stressi- ja jännitystiloihin hoito on aivan ehdoton. En ole missään kokenut vastaavaa tunnetta, mikä hoitokertojen jälkeen tulee. Koko kroppa on hyvin erilaisessa tilassa, kuin ennen hoitoa, rentoutunut, jossain määrin olo on aika eufoorinen. Itselläni kiputiloja on hoidettu samaan aikaan, kuin muutakin kroppaa ja näilläkin kerroilla olen saanut apua sekä kipuihin, että itseni rentouttamiseen. Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin yhtenä palasena voin vain suositella Emeliinan hoitoa, ammattitaitoinen alansa osaaja."
- Mikko